Elinkaariajattelu lähtee materiaalihankinnoista

Johanna Hiltunen, ostopäällikkö

Johanna Hiltunen työskentelee ostopäällikkönä Parmacon Leppävirran tehtaalla. Tehtävässään hän vastaa rakennustarvikkeiden hankinnasta ja varastoinnista yrityksen tehtailla. Parmacon toimittamien rakennusten elinkaariajattelu lähtee jo Johannan ja hänen hankintatiiminsä työpöydältä.
– Kestävyys on meillä se ykköskriteeri kaikissa materiaalihankinnoissa. Kestävyydellä tarkoitan paitsi materiaalien kulutuskestävyyttä, myös ympäristö- ja turvallisuusasioita. Suosimme kotimaisia ja mielellään vielä lähialueiden tavarantoimittajia, koska siten pystymme takaamaan tuotantoketjun alusta loppuun ja minimoimme myös kuljetuksesta aiheutuvan ympäristörasituksen, Johanna kertoo.
Rakentamiseen liittyy haasteita, jotka erityisesti hankintapuolella pitää huomioida. Pääosa Parmacon rakennuksista päätyy päiväkoti- ja koulurakennuksiksi, mikä edellyttää rakennusmateriaaleilta kovaa kulutuksenkestoa ja turvallisuutta. Usein rakennuksia toimitetaan myös hyvin nopealla aikataululla, sillä kuntapuolella lainattavien rakennusten tarve saattaa tulla eteen yllättäen väistötilojen muodossa.
– Onneksi meillä on erinomaiset yhteistyökumppaniverkostot, jotka ymmärtävät toimintamme erityispiirteet ja tarvittaessa pystyvät toimittamaan materiaaleja pikaisestikin. Välillä materiaaleja joudutaan myös räätälöimään, kun markkinoilta ei löydy tarpeisiimme sopivaa. Luotettavat yhteistyökumppanit ovat onnistuneen hankintatoiminnan edellytys, sillä rakentamisen laatu lähtee hyvistä materiaalivalinnoista.

Tiimin onnistumiset motivoivat
Johanna tuli taloon vuonna 2005. Kesätöistä alkanut pesti vakinaistettiin vuonna 2007, kun hän valmistui ammattikorkeakoulusta rakennusinsinööriksi. Parmacoa Johanna pitää vakaana työnantajana, jossa kuitenkin työntekijöillä on mahdollisuus kehittyä ja edetä urallaan.
Ostopäällikön työstään Johanna pitää erityisesti sen vaihtelevuuden vuoksi.
– Tietenkin on myös hienoa nähdä kuinka oman työn tulokset näkyvät loppuasiakkailla. Hankinnoilla on erittäin suuri vaikutus siihen, että Parmaco pystyy toimittamaan laadukkaita rakennuksia nopeallakin aikataululla ja varsin kilpailukykyiseen hintaan. Kiitos tästä kuuluu erityisesti hyville yhteistyökumppaneillemme ja erinomaiselle tiimilleni, Johanna sanoo.