Monipuolisuus ja ihmiset ovat parasta työssäni

Pekka Moisanen, työnjohtaja

Työnjohtajan tehtävä on Pekka Moisasen mukaan kiteytettynä ”työnteon edellytysten järjestämistä” – siihen sisältyy muun muassa urakkalaskentaa, erilaisten suunnitelmien tekemistä tuotantoa varten sekä laadunvalvontaa.
– Meille on tärkeää, että tehtaalta lähtevä rakennus on hyvin tehty ja vastaa asiakkaan tarpeita. Valmistamme täällä Pyhäjoella lähinnä kouluja ja päiväkoteja kaikkiaan reilun 40 parmacolaisen voimin, Moisanen kertoo
Parmacolla hän on työskennellyt vuodesta 2015 lähtien, mutta talonrakennusalalla melkein aina.
– Ainoastaan edellinen työpaikkani poikkeaa tästä, sillä työskentelin vaneritehtaalla Satakunnassa työnjohtajana. Olen kotoisin Pyhännältä tästä suurin piirtein samalta leveyspiiriltä, joten kun työmahdollisuus Parmacolla Pyhäjoella aukesi, tuntui hyvältä palata, Moisanen kertoo.

Parmacon liikeidea kiehtoi

Pekka Moisaselle Parmaco ei ollut ennestään tuttu. Lisäksi yrityksen liikeidea, lainattavien rakennusten valmistaminen, tuntui erikoiselta, mutta kiinnostavalta.
– Koska minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta siirrettävistä tilaelementeistä, olen Parmacon-vuosieni aikana oppinut paljon uutta. On ollut hienoa huomata, että esimerkiksi koulut ja päiväkodit ovat ihan oikeita rakennuksia, ja että mistään ei ole tingitty siirrettävyyden vuoksi, Moisanen sanoo.
Parasta nykyisessä työssä ovat Moisasen mukaan ihmiset ja vaihtelevuus.
– Nautin siitä, että tehtaalla päiviin mahtuu kaikkea muuta kuin konttorissa istumista. Vaihtelevuus pitää mielenkiintoa yllä. Myös erilaisten ihmisten kanssa työskentely on kiinnostavaa ja tuo sisältöä työpäiviin.

Työntekijät ovat tärkeitä

Pekka Moisanen antaa Parmacolle täydet pisteet työnantajana.
– Firman toiminta on vakaata ja tasaisesti kasvavaa, mikä tietysti työntekijöiden kannalta lisää turvallisuuden tunnetta. Sen lisäksi kaikesta huomaa, että yrityksessä ollaan kiinnostuneita henkilökunnasta. On tykytoimintaa, liikuntaseteleitä ja jopa merkkipäiviä vietetään, Moisanen luettelee.
Kasvusta kertoo se, että vuoden 2015 jälkeen henkilömäärä esimerkiksi Pyhäjoen tehtaalla on lähes tuplaantunut – ennen töitä paiskittiin yhdessä vuorossa, kun nyt palkkalistoilla on kaksi vuorollista parmacolaisia.
Työilmapiiriä Pyhäjoen tehtaalla Moisanen kuvailee positiiviseksi.
– Meillä on täällä rento ja hyvä ilmapiiri, sellainen tekemisen meininki.