Rakennukset

Oikeita rakennuksia

Emme lainaa välimuotoja, vaan suunnittelemme ja valmistamme rakennuksemme varta vasten omaan käyttötarkoitukseenne. Koulu on koulu ja päiväkoti päiväkoti – ovathan rakennusten vaatimuksetkin keskenään erilaisia muun muassa materiaalien, turvallisuuden ja toiminnallisuuden osalta.

Valoisissa ja hyvin äänieristetyissä tiloissamme on viihtyisät oppimis- ja työskentelyolosuhteet. Hiljaiset lattiat ja ovet sekä tehokas ilmastointi tekevät käytöstä miellyttävää.

Rakennuksemme ovat paitsi teknisesti luotettavia, myös arkkitehtuuriltaan ympäristöönsä sopivia. Lainaa oikea rakennus.

Ekologinen vaihtoehto

Rakennustemme elinkaari on pitkä ja ekologinen. Käytön päätyttyä yhdessä paikassa ne voidaan siirtää toiseen paikkaan palvelemaan seuraavia käyttäjiään.

Rakennuksissamme hyödynnetään nykyaikaisia ja energiaa säästäviä ratkaisuja. Rungot ja julkisivut tehdään puusta. Tilat valmistetaan kuivissa olosuhteissa sisätiloissa, joten rakenteisiin ei pääse kosteutta.

Taloudellinen

Lainaamalla rakennuksemme varmistatte, että teillä on aina oikea määrä neliöitä käytössänne ettekä maksa turhaan tyhjillään olevista tiloista. Rakennustemme lainaaminen ei vaadi suuria investointeja, asennuskuluja tai ylläpitokuluja. Asiakkaanamme tiedätte kaikki tiloistamme koituvat kulut koko vuokrakaudelle, eikä ikäviä ja kalliita yllätyksiä ilmaannu.

Lue lisää lainaamisen eduista >

Joustava ja nopea

Vahvuuksiamme ovat tilojen lyhyt suunnittelu- ja rakennusaika sekä nopea asennus. Tästä yhtenä esimerkkinä on Joensuun kaupungin tilaamat neljä päiväkotia: kirjoitimme rakennuksista sopimuksen heinäkuussa ja luovutimme ne käyttövalmiina jo lokakuussa.

Rakennuksemme lainaaminen on usein myös nopeampi prosessi kuin miljoonien rakennus- tai remontti-investoinnin saaminen kunnan budjettiin.

Turvallinen

Valmistamme rakennuksemme kaikkien rakennusmääräysten ja standardien mukaan valvotuissa olosuhteissa ja säältä suojassa sisätiloissa. Rakennuksemme ovat testattuja, ja niiden kaikki pintamateriaalit täyttävät rakennusmateriaalien päästöluokan M1-vaatimukset. Parhaaseen M1-luokkaan kuuluvat materiaalit, joista haihtuu erittäin vähän tai ei mitään yhdisteitä huonetilaan.

Vakiomallit

Kirkonkylän koulu

Koulurakennuksemme skaalautuvat kaksiluokkaisista rakennuksista 12-luokkaisiin, kaksikerroksisiin kouluihin. Vakiopohjaan voidaan liittää myös muita tiloja, kuten jakelukeittiö ja ruokala. 

Lue lisää ›

Kruunu-päiväkoti

Avarat, viihtyisät ja turvalliset tilat tarjoavat nykypäivän vaatimuksia vastaavan toimintaympäristön. Kruunu-rakennuksen peruspohjaratkaisu on suunniteltu monipuoliset tarpeet täyttäväksi kokonaisuudeksi. 

Lue lisää ›

Keskikoulu

Käyttötarkoitukseensa suunnitellun koulurakennuksemme lainaaminen on kunnalle riskitön ja kustannustehokas ratkaisu. Keskikoulu-vakiomallin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota tilankäytön tehokkuuteen ja teknisiin ratkaisuihin.

Lue lisää ›