Maatullin peruskoulu
Suuntimotie 28, 00750 Helsinki
Koulu
Valmistumisvuosi
2021
Neliöt
8500 m2
Maatullin peruskoulussa iloitaan raikkaista tiloista
Kaupunkiympäristön toimialan mukaan, Maatullin entiset koulutilat olivat teknisesti huonossa kunnossa eivätkä vastanneet uuden oppimiskäsityksen toiminnalle asettamia tavoitteita. Päiväkoti Mintun entiset tilat tarvitsivat laajoja korjauksia eikä niiden perusparantaminen ollut taloudellisesti kannattavaa.
Suomen suurimmassa dynaamisessa rakennuksessa toimii Maatullin peruskoulu sekä päiväkoti Minttu. Rakennus on kooltaan 8500 m2, jossa opiskelee 700 peruskoulun 1–9 luokkalaista sekä 150 päiväkotilasta. Henkilökuntaa rakennuksessa työskentelee noin 70.
Maatullin peruskoulun suunnittelussa olivat mukana pedagogien lisäksi koulun henkilökunta ja oppilaat, jotta saatiin paras mahdollinen lopputulos kaikille. Koulun sisustukseen haluttiin myös panostaa, jotta tiloista saatiin mahdollisimman rauhoittavat ja kodinomaiset. Rakennuksesta löytyy esimerkiksi hyppytunneille kutsuvat sohva- ja lukunurkkaukset, joissa voi itsenäisesti rauhoittua lukemaan. Tilat ovat joustavia ja muokattavia: luokkahuoneita pystytään yhdistelemään ja avaamaan kokonaisuudessaan käytävillekin, mikäli tarve näin vaatii.
– Tämä stressivapaa-arki on luonnollisesti kaikille arvokasta. Hiljaiset ja levolliset työskentelyolosuhteet tukevat arjen työtä ja vaikuttavat myös motivaatioon. Viihtyisät tilat tuovat mukanaan tunnelmaa ja meidän upeasta koulustamme iloitsevat kaikki. Yksi positiivinen yllätys on ollut myös energiatehokkuus, sillä jo nyt on huomattu, että sähkönkulutus on pienentynyt huomattavasti, kommentoi Maatullin peruskoulun rehtori, Heli Siljama.
KOULUN TILAT YLLÄTTIVÄT POSITIIVISESTI
Yhtenä tärkeänä asiana on rakennuksen sisäilma, joka on raikas ja puhdas. Opettajat ja oppilaat ovat huomanneet, etteivät ole sairastaneet samalla tavalla kuin vanhassa koulurakennuksessa. Lisäksi rakennuksen hiljaisuus on yllättänyt positiivisesti, sillä vaikka koulun vieressä kulkee yksi pääjunaradoistamme, junien ohikulkua ei huomaa. Rakennus ei tärise eikä junien äänet kantaudu sisätiloihin, joten oppitunnitkaan eivät keskeydy junien ohikiitäessä.
Maatullin peruskoulu sai viime vuonna myös uudet arvot. Turvallisuus, yhteistyö, reiluus, ystävällisyys ja ilo. Nämä tukevat Siljaman mielestä uudenkarhean koulun tiloja ja ympäristöä hienosti. Näiden myötä positiivinen pedagogiikka toteutuu ja näkyy henkilökunnan rekrytoinneissakin. Ekologisuus toteutuu hienosti, nyt kun kierrätyskin on vihdoin hoidettu oikealla tavalla.
Tällainen elinkaariekologinen rakentaminen on tulevaisuutta, joten toivottavasti muuntojoustavia tiloja tullaan näkemään jatkossa enemmänkin, sillä tulevaisuuden koulurakennukset ovat tarkoitettu muuhunkin kuin koulukäyttöön. Ei seisoteta rakennuksia tyhjän panttina vaan hyödynnetään tulevaisuudessa erilaisia tiloja myös harrastekäyttöön.